Havator työnantajana

Havator nostaa työurasi

Avoimet työpaikatKoulutukset

Tervetuloa Havatorille!

Havator on vahvasti pohjoismainen yritys. Meille se tarkoittaa vankkumatonta ammattitaitoa, korkeaa työmoraalia ja oikeaa asennetta. Me osaamme, mutta emme tee siitä numeroa.

Havator on myös Pohjoismaiden suurin nostopalveluiden toimittaja. Haluamme kuitenkin olla pelkkää kokoamme suurempia, oman alamme palvelujohtaja. Yritys, jota seurataan, jolta opitaan, jossa halutaan olla töissä ja jolta halutaan ostaa.

Havator työnantajana

Meillä Havatorilla hommat hoidetaan kunnolla. Menestyksemme avain ovat osaavat ja sitoutuneet työntekijämme, jotka varmistavat, että olemme aina askeleen edellä. Me uskomme osaamiseemme ja olemme ylpeitä siitä, mitä teemme.

Jokaisella meistä on rooli palvelujohtajuuden rakentamisessa. Siksi on tärkeää huolehtia, että jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa paitsi omaan työhömme ja kehitykseemme myös yrityksemme kehitykseen. Kun kehitämme toimintaamme ja luomme esimerkiksi hyviä käytäntöjä yhdessä, luomme työpaikan, josta me kaikki voimme olla ylpeitä. Sellaisessa työpaikassa myös arki on hauskaa.

Havator tarjoaa positiivisen ja turvallisen työympäristön, joka antaa mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti kuljettajana, esimiehenä tai toimihenkilönä. Mahdollisuudet haastaa ja kehittää itseään, oppia uutta, ottaa ja saada vastuuta ja nauttia hyvin tehdyn työn hedelmistä motivoivat meitä kaikkia tekemään parhaamme, joka päivä.

Etsimme jatkuvasti innostuneita, palvelu- ja kehityshaluisia työntekijöitä. Lähetä siis avoin hakemuksesi jo tänään, vaikka avoimista paikoistamme ei juuri nyt löytyisi juuri sinun osaamistasi vastaavaa tehtävää!

Avoimet työpaikat

Miksi valita työnantajaksi Havator?

Annamme työntekijöillemme mielellämme vastuuta, ja vastuun myötä myös vapautta – haluamme, että voit vaikuttaa työpäivääsi ja olla mukana vaikuttamassa rooliisi ja tehtäviisi. Koska meillä on paljon työntekijöitä, voimme sopia esimerkiksi lomista ja muista vapaista joustavasti.

Kanssamme voit työskennellä lyhyiden keikkatöiden tai pidempien projektien parissa paikallisesti, koko maan laajuisesti tai jopa koko Havatorin kansainvälisellä toimialueella. Työllistyt Suomeen, ja voit tehdä keikkatöitä halutessasi joustavasti pitkälläkin aikavälillä Ruotsissa tai muilla toimialueillamme.

Meillä pääset työskentelemään laajalla, monipuolisella kalustolla. Sinulla on aina viimeisin tieto alan uusimmista työvälineistä.

Koulutamme säännöllisesti myös uusia tekijöitä alalle. Tarjoamme hyvän perehdytyksen työhösi, ja organisaatiossamme olevan laajan osaamisen ansiosta saat mahdollisuuden oppia uutta, kehittää osaamistasi ja kasvaa roolissasi.

Tarjoamme mm. liikunta- ja kulttuuriedun sekä CaPS-henkilöstöetuohjelman kautta monipuolisen valikoiman erilaisia muita etuja.

Kattava työterveyshuoltomme sisältää mm. vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.

Osallistumme monipuolisesti projekteihin, joissa kehitetään koko ympäröivää yhteiskuntaa. Osana Havatorin tiimiä olet mukana rakentamassa tulevaisuuden ratkaisuja niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

Asemapaikastasi riippumatta pääset osaksi paikallisvarikkosi yhteisöä: lähitiimisi ohella olet osa koko Havatorin suurta, yli 450 osaajaa käsittävää tiimiä.

Havator on suuri, liiketoimintansa vakiinnuttanut työnantaja. Meillä pääset työskentelemään laajan asiakaskunnan ja monien suurten asiakkaiden kanssa: liiketoimintamme laajuus tuo turvaa ja tukee toimintamme kestävyyttä myös taantumassa.

Noudatamme alamme työehtosopimuksia.

Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin. Keräämme palautetta ja kuuntelemme työntekijöidemme näkemyksiä tullaksemme entistä paremmaksi työnantajaksi. Meille läheinen ja avoin yhteistyö kaikkien henkilöstöryhmiemme välillä on toimivan työyhteisön edellytys. HSEQ- eli terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja laatupäällikkömme tehtävänä on keskittyä henkilöstömme hyvinvoinnin ja työskentelyn laadun kehittämiseen.

Meillä on ISO 9001 -laatusertifikaatti, ISO 41001 -ympäristösertifikaatti sekä ISO 45001 -työterveys- sekä työturvallisuussertifikaatti. Työskentelemme jatkuvasti mm. toimintamme ympäristönäkökohtien kehittämiseksi.

Avoimet työpaikat ja koulutukset

Alta pääset tutustumaan meillä tällä hetkellä avoimina oleviin työpaikkoihin. Järjestämme säännöllisesti myös nosturinkuljettajan koulutuksia toimipaikoissamme. Löydät myös avoinna olevat koulutukset alta olevasta linkistä.

Voit jättää meille aina myös avoimen hakemuksen. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli löydämme sinulle sopivan tehtävän. Antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti Havatorin rekrytointiprosessissa.

Ruotsin avoimena olevat työpaikat löydät täältä.

Uutiset